Olla läsnä koko ihmisyytensä voimalla -tarinateatteri mukana nuorisotyössä

Olla läsnä koko ihmisyytensä voimalla -tarinateatteri mukana nuorisotyössä

Teatteritaiteen ammattilaisia ei ole perinteisesti mielletty nuorten hyvinvoinnin tukijoukkoihin kuuluviksi ja siksi Tule nähdyksi -hankkeessakin on useaan kertaan yritetty sanoittaa mitä työskentelyssä tapahtuu ja mitä ne näyttelijät oikeastaan tekevät.

Tätä mysteeriä selvittääksemme me Q-teatterin projektikoordinaattorit Jaana ja Paula kutsuimme talvella 2022 Vamoksen Valma-ryhmän kanssa työskennelleet näyttelijät haastatteluun.

Haastattelun perusteella Paula kirjoittaa hankkeen loppujulkaisuun kokonaisen artikkelin, mutta tässä blogissa avataan hiukan näyttelijöiden ajatuksia työskentelystä.

Haastatteluun osallistuivat näyttelijöistä Outi Condit, Helena Ryti, Timo Mäkynen, Jenni Kitti ja Mari Lehtonen.

Jaana: Aloitetaan sillä että mitä näyttelijän työ on? Miten te näette sen?

Kaikki nauravat, kysymys on aika laaja.

Timo: Ajattelua.

Outi: Ihan sanomattakin on selvää, että kysymys on laaja, koska näyttelijäntaide kiinnittyy siihen tilanteeseen ja ympäristöön, missä se tapahtuu, ja näyttelijähän voi työskennellä tosi monenlaisissa konteksteissa.

Seuraa vilkasta ajatustenvaihtoa näyttelijäntyöstä, josta voi lukea lisää Tule nähdyksi -hankkeen loppujulkaisusta.

Jaana: Mitä te sanoisitte, mikä näyttelijäntyön ammattitaidosta korostuu tarinateatterissa?

Mari: Mun mielestä empatia ja tuomitsemattomuus. Aina sitä tarinan kertojaa, vaikka nuorta, katsotaan poikkeuksellisen avoimin silmin ja sydämin ja mielin.

Jenni: Musta olennaista on kontakti ja kuunteleminen, niin kuin kaikin puolin, että ei vaan puheen kuunteleminen, vaan kaiken sen aistiminen mitä siinä ilmassa on. Ehkä se on meillä tarinateatterissa korostuneempi, se semmoinen, sanotaanko sitä sitten empatiaksi vai miksi, semmoinen aistiminen ja kontaktin hakeminen ja näkeminen sekä kokeminen.

Outi: Ehkä se on semmoinen aktiivinen myötätuntoinen kuuntelun praktiikka, joka yhdistyy dramaturgiseen työhön. Tarinat, joita ihmiset kertoo, voi olla hyvinkin monenlaisia. Esimerkiksi tarina ei sisällä pelkästään sanoja. Siinä on myös sen ihmisen eleet ja äänenpainot, fyysiset tilat ja tunteet, suhteet muihin ihmisiin ja sen kertojan tapa olla siinä tilanteessa muiden ihmisten kanssa. Kertoja voi myös vaikkapa sanoa että se tilanne vei multa maton jalkojen alta, ja se on samaan aikaan jaettu kielikuva, me ymmärretään mitä se tarkoittaaa, mut se on myös ruumiillinen kokemus ja mä voin näytellä sen, että esimerkiksi putoan polvilleni. Et tämmösiä sitä kuuntelee ja laittaa ne niiku itselleen muistiin.

Helena: Ja sitten me näyttelijöinä käsitellään tunteita. Että me löydetään toi, mitä Outi just sanoi sitä kautta, että tänne kehoon tulee tunteita. Kun ne on tarinassa kerrottu, niin me voidaan tuoda ne ilmi. Se kuuluu tähän kuunteluun kanssa.

Outi: Voisiko olla, että me ollaan jonkinlaisia katalysaattoreita? Tarinan kertojalla saattaa olla esimerkiksi jokin tunne pinnan alla ja vaikka se ei näkyisi tarinan kertojasta ollenkaan, niin myötätuntemisen ja kuuntelun kautta voi ymmärtää, että tollaisessa tilanteessa ihmisestä varmaan tuntuu joltain. Vaikka se tarina olisi kerrottu niin, että tunteet pysyy taka-alalla, niin mä siinä kohtaa sitten tavallaan sen mun oman myötätuntoisen apparaatin kautta tuon ne pintaan. Ja jos käykin niin, että  mä oonkin tulkinnut sen kertojan tunteen väärin tai tuonut sen esiin liian vahvasti, niin sekin voi tehdä jotain näkyväksi. Kertoja voi vaikka sanoa että tolta musta ei kyllä siinä tilanteessa tuntunut, en ollut surullinen, olinkin oikeastaan vihainen, ja se voi olla tärkee havainto. Ja sit sen voi näytellä uudestaan, jos on tarvis.

Helena: Sitten näyttelijän työhön liittyy ylipäätään sana uteliaisuus. Se kuuluu musta ihan ehdottomasti, ei oikein voi olla näyttelijä, jos ei oo vähän utelias, tai vähän enemmänkin utelias. Kaikelle mahdolliselle.

Ihminen on kaunis

Jaana: Mitä te ajattelette, miten uteliaisuus vaikuttaa teidän työotteeseen näissä Vamos-ryhmissä?

Helena: Se liittyy siihen, että mua kiinnostaa ihminen. Ihmisen kanssa työskenteleminen. Uusi ihminen on aina jännittävä seikkailu. Uuden ihmisen kohtaaminen. Se tuntuu näissä Vamos-ryhmissä hyvältä, se kohtaaminen. Siihen liittyy huomio, että ihminen on kaunis.

Outi: Vamos -ryhmissä näyttelijän tehtävä on asettua rinnalle ja löytää tie toteuttaa annettua tehtävää yhdessä nuoren kanssa. Jos vaikka nuori osallistuu ainoastaan puhumalla sulle, niin se on jo osallistumista ryhmään, vaikka ei muuten pystyisi osallistumaan mihinkään tehtävän suorittamiseen. Jotain tärkeetä kuitenkin tapahtuu.

Timo: Jotain tapahtuu ja siinä käydään kuitenkin dialogia. Mitään ei ole pakko tehdä, ei ole mitään painetta tehdä yhtään mitään, mutta jos tulee sellainen olo, että ei halua, niin miettii, että miksi ei ja miltä se tuntuu. Myös tätä keskustelua voi ihan hyvin käydä. Päästään kuitenkin johonkin ja taas sanoitetaan tunteita.

Outi: On mahdollista jollain tavalla sosiaalisesti löytää jokin yhteys ja siitä ei seuraa hirveää rangaistusta.

Timo: Eikä se ole vaarallista. Ja, että kunnioittaa niitä olemassa olevia tunteita ja tunnelmia.

Helena: Mä voin näyttelijänä tehdä huomion, että haluan antaa nuorelle tilan, jossa hän saa päättää ja minä seuraan. Ja jonkun kohdalla voi olla joku toinen päämäärä. Se vaihtelee täysin ihmisestä, että mikä se päämäärä on, mutta se on sen ihmisen antama. Sen nuoren antama, sen päämäärä. Mä itse rakastan kaikkea huumoria, pelleilyä ja leikkimistä, niin se saattaakin olla se, joka sytyttää, että tästä lähdetään. Eli siis se nauraminen voi muodostua päämääräksi, kun tajutaan, että se jotenkin vapauttaa.

Outi: Voisko se olla toimijuuden vahvistamista?

Helena: Joo.

Outi: Että se riippuu, että mitä toimijuuden vahvistaminen tarkoittaa just tälle ihmiselle ja miten siihen pääsee, siihen ei oo olemassa mitään patenttiratkaisua.

Mari: Mä palaan siihen kontaktiin, musta se kontakti menee, en nyt osaa laskea kuinka moneen suuntaan, mutta sehän menee koko ajan myös itsensä kautta. Tämä moniulotteinen kontakti mun mielestä korostuu Tule nähdyksi -hankkeessa, koska me käytetään myös kaikkea omaa mikä meille on ihmisinä tapahtunut. Mitä meille on tapahtunut nuorina, miten me käsitellään meidän ahdistuksia ja meidän jännittämistä ja näin, niin ne on niiku tavallaan kaikki yhtä aikaa siinä.

Jenni: Mulle tulee vielä mieleen ymmärrys siitä mikä riittää. Olla se koko työpajakokonaisuus siinä läsnä, mä oon tässä nyt, se riittää.

Mari: Se on aika simppeliä.

Jenni: Joo, ja siksi siitä tulee välillä vähän jopa surullinen olo. Että jos tää riittää, niin miksei tätä riitä sitten kaikille kylliksi, jottei tarttisi mennä niin solmuun.

Mari: Mutta se on varmaan myös jotain taitoa, mitä meillä on ja mitä me ollaan kerätty ja sen takia me pidetään sitä itsestäänselvyytenä. Siis se läsnäolo. Kun sitä voi sanoittaa myös niin, että olla läsnä koko ihmisyytensä voimalla, jolloin se on se sama asia, mutta siinä tulee jotenkin näkyväksi, että ehkä se ei ookaan yhtäkkiä niin simppeliä, tosta lonkalta vaan, et jos sen sanoittaa noin, se on toisen kuuloinen.

Paula: Onko jotain mikä olisi muuttunut teissä näyttelijöinä Tule nähdyksi -hankkeen aikana? Tai miten hanke on vaikuttanut teihin tai nuoriin teidän näkökulmasta?

Jenni: Mulle on auennut, että tähän kaikkeen minä pystyn tällä koulutuksella ja elämänkokemuksella, että tähän voi käyttää näyttelijän työtä ja ammattitaitoa, että onpa mahtavaa, että sen voi valjastaa näin. Aina mä jotenkin mietin sitä, sehän on joku mainoskin, että tee työtä, jolla on merkitys, niin yhtäkkiä mun työlläni on tosi iso merkitys, niin sellaista en oo kokenut näin kouriin tuntuvasti ikinä aikaisemmin.

Mari: Hankkeen myötä on tapahtunut ja kirkastunut on se yhteiskunnallinen näkökulma, että jos nämä nuoret on sellaisia, joita tää yhteiskunta on valmis heittämään tän yhteiskunnan laidalle, nämä niinku minun mielestäni poikkeuksetta hienot nuoret, joilla on paljon annettavaa meidän yhteiskunnalle ja esimerkiksi sille, että miten me voitais elää toistemme kanssa sovussa ja rauhassa, niin että jos nää nuoret on nyt sitten niitä, joita tämä yhteiskunta ei halua, niin tässä täytyy tässä koko isossa systeemissä olla jotain hyvin paljon pielessä.

Outi: Joo. Esimerkiksi väkivalta olisi tärkeä aihe puuttua yhteiskunnassa, se nousee etenkin Vamos-ryhmissä esille. Sekä rakenteellinen väkivalta, joka syrjäyttää ja toiseuttaa ja kiusaaminen ja yksilöön kohdistuva sosiaalinen väkivalta. Vaikka näistä voi tulla vielä joku päivä jopa yksilön voimavara ja ymmärrys, josta ammentaa, niin olisi se kuitenkin parempi, että ihmisiä ei tarttisi valtavassa määrin rikkoa.

Jokaisen ihmisen elämällä on merkitystä

Paula: Koetteko tällaiset hankkeet tärkeäksi ja miksi?

Outi: Vaikka työ on vaativaa, niin mulla ei oo pienintäkään epäilystä siitä, että mikä tän työn mieli ja merkitys on. Se on iso lahja, että tää työ tuntuu oikeasti mielekkäältä. Se on jo aika paljon. Ja sit se, että kohtaa ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja hahmottaa sitä kautta myös yhteiskuntaa ja rakenteita eri näkökulmista. Että se niinku laajentaa omaa käsitystä maailmasta ja tavasta jolla me ollaan ja rakenteellisista epäkohdista, poliittisista asioista. Osallisuustoiminta on poliittista toimintaa, vaikka ei puoluepoliittista.

Helena: Henkilökohtainen kokemus on että on usein hyvin kiitollinen ja liikuttunut Vamos -työpajoista, etenkin neljän työpajan jälkeen sillä vikalla kerralla. Että se on hyvin tunnistettava tunne. Tajuaa miten paljon niistä on saanut ja se tila, ilmapiiri on tässä ja nyt. Että voi itsekin rauhoittua tässä ja nyt. Tuntuuhan se pirun hyvältä kropassa.

Outi: Liikuttaa myös se että yhteiskunnassa on vielä resursseja, joita kanavoidaan tukemaan ihmisiä. Näkee Vamos-ryhmien vetäjät ja näkee että on olemassa eetosta siitä, että jokaisen ihmisen elämällä on merkitystä. Ihmisen elämällä ja onnellisuudella on vielä niin paljon väliä, että yhteiskunnallisia varoja kanavoidaan siihen että ihmisiä tuetaan, ja on olemassa rakenteita sitä varten, niin onhan se aika tosi hieno asia.

Kirjoittajat

Jaana Taskinen, Q-teatterin yleisötyön ja yhteisöteatterin toiminnanjohtaja, toimii hankkeessa projektikoordinaattorina

Paula Kovanen, Q-teatterin yhteisöteatterin tuottaja, toimii hankkeessa projektikoordinaattorina

Haastateltavana Q-teatterin yhteisöteatterin Hyvä Kätilö -tarinateatteriryhmän näyttelijät Outi Condit, Jenni Kitti, Mari Lehtonen, Timo Mäkynen ja Helena Ryti.

Koko haastattelusta julkaistaan artikkeli hankkeen loppujulkaisun yhteydessä.