”Niinku ois peiliin kattonu”  ̶  mitä tapahtuu tarinateatteriesityksessä

Tarinateatteriesityksellä on yleensä jokin teema, jonka ympärille se rakentuu. Tässä esityksessä yleisönä on opiskelijoita, ja esityksen teemana on hyvinvointi ja jaksaminen.

Katsotaanpa näyttämölle. Mitä siellä näkyy? Näyttämön takalaidassa istuu rivissä neljä näyttelijää tuoleissa ja heidän vieressään toisella puolella on muusikko, jolla on soittimia edessään. Toisella puolella on teline, jossa on monenvärisiä, isoja kankaita. Ne ovat tyypillisesti ainoa rekvisiitta, jota käytetään. Tärkeintä on yhdessäolo ja jakaminen.

Seremoniamestarina toimii esityksen ohjaaja. Aluksi ohjaaja kertoo yleisölle, että tarinateatteri on improvisaatioteatteria, jossa yleisö kertoo omasta elämästään ja näyttelijät näyttelevät kuulemansa näyttämöllä.

Tarinateatterin tarina tarkoittaa siis ihan arkisia elämän tapahtumia ja kokemuksia, sitä kaikkea, mitä meille koko ajan tapahtuu. Esitys rakentuu kulloisenkin yleisön tarinoista. Jokainen esitys on siis uniikki.

Esitys alkaa alkutarinoilla

Esitys alkaa. Näyttelijät nousevat seisomaan ja tulevat lavalle yksi kerrallaan. Ensin näyttelijä sanoo nimensä ja esittää sitten omasta elämästään pienen tarinan, joka liittyy esityksen teemaan.

Tässä esityksessä yksi näyttelijä ihmettelee, missä vaiheessa hyvinvoinnista tuli hänelle suoritus. Toinen miettii, miten onnistuisi tekemään juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Kolmas esittää ajatusleikin siitä, että olisikin tänä iltana vapaa kuin eläkeläinen. Neljäs äimistelee täyden kalenterinsa äärellä ja opettelee sanomaan ei.

Ohjaaja on esityksen juontaja

Sitten on yleisön vuoro. Ohjaaja kysyy: ”Miten menee?” Joku vastaa: ”Ihan hyvin. Koulu alkaa pikku hiljaa helpottaa. Tulee joulu.”

Ohjaaja kertoo, että tämä tarina katsotaan liikkuvana patsaana. Muusikko alkaa laulaa: ”Tip, tap, tip, tap, tipetipe tip tap, ja näyttelijät tulevat lavalle yksi kerrallaan. He puhuvat, ääntelevät, liikkuvat ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka kuvaa äsken kerrottua tarinaa. Musiikki soi ja patsas liikkuu hetken, kunnes pysähtyy. Sitten näyttelijät suoristavat itsensä ja katsovat kaikki lopuksi kertojaa.

Tarina on esitetty, ja ohjaaja kysyy kertojalta: ”Näitkö sen, mitä kerroit?” Kertoja vastaa: ”Ihan loistavaa, mahtavaa!”

Tähän tapaan jatketaan kohti pidempiä tarinoita. Ohjaaja haastattelee yleisöä ja houkuttelee tarinoita esiin. Hän kyselee esimerkiksi seuraavia: Kuinka monen mielestä omassa elämässä on liikaa asioita itselle? Mikä estää rentoutumisen? Miten ehtiä tehdä kaikki kivat asiat, joita elämässä haluaisi tehdä?

Kertojan tuoli on spesiaali paikka

Kun yleisö on lämmennyt, ohjaaja esittelee erityisen paikan näyttämön reunalta. Se on kertojan tuoli. Siihen voi tulla kertomaan ja katsomaan omaa tarinaa parhaalta paikalta. Vieressä istuu ohjaaja, joka pitää kertojasta huolta.

Tässä esityksessä joku kertoo ystävien tärkeydestä ja lautapelailun ilosta. Yksi kertoo rikki menneestä pesukoneestaan. Joku kertoo, että on kontrollifriikki, joka ei osaa rentoutua. Yksi miettii, onko oma ongelma tarpeeksi iso, että se olisi kertomisen arvoinen.

Monissa tarinoissa on yhtymäkohtia omaan elämään, vaikka itse pysyisi vain kuuntelijan roolissa. Jokainen kerrottu tarina on siten ikään kuin lahja koko yhteisölle, joka on kuulemassa tarinoita.

Jokaisen tarinan jälkeen näyttelijät esittävät näyttämöllä jotain erilaisilla tekniikoilla, jotka ohjaaja valitsee. Tekniikoita on monia, kuten parit, kohtaaminen, muuntuva patsas ja ketju.

Kohtaaminen-nimisessä tekniikassa näyttelijät esimerkiksi asettuvat näyttämön molemmille laidoille toisiaan kohti pareittain. Yksitellen parit lähestyvät toisiaan ja improvisoivat samalla tarinaan liittyviä asioita.

Pitkät tarinat esitetään monesti tarina-nimisellä tekniikalla. Silloin kertoja saa valita, kuka näyttelijöistä esittää juuri häntä. Myös muita roolituksia saatetaan tehdä. Joku voidaan valita vaikkapa kertojan puolisoksi.

Tarina alkaa stillkuvasta

Nyt tarinan esittäminen alkaa. Näyttelijät siirtyvät näyttämön sivuun. Sitten musiikki alkaa soida ja jokainen näyttelijä asettuu vuorollaan näyttämölle. Rakentuu pysäytetty alkukuva tarinasta.

Sitten kuva alkaa liikkua ja näyttelijät improvisoivat yhdessä tarinan, jonka ovat kuulleet. Voi tapahtua monenlaista, mutta kertojan tarinaa kunnioitetaan aina. Tarina päättyy stillkuvaan ja lopuksi kertojan katsomiseen. Sitten tarinalle taputetaan.

Kertojien kommentit oman tarinan näkemisen jälkeen kiteyttävät tarinateatterin vaikutuksen: ”Osu ja uppos!”, ”Jännittävää katsoa. Monenmoisia ajatuksia herätti.”, ” Se oli se, mikä mun pään sisällä oli. Oli hienoa katsoa.”

Esitys päättyy siihen, että näyttelijät tekevät näyttämöllä loppukoosteen siitä, millaisia tarinoita he ovat tänään kuulleet. Ja ihan lopussa on kumarrusten ja aplodien aika. Myös näyttelijät taputtavat yleisölle, jonka kanssa he ovat rakentaneet esityksen yhdessä.

Tietoa kirjoittajasta:

Riia Lamminmäki on suomen kielen ja viestinnän lehtori ja Tule nähdyksi -hankkeen kouluttaja, joka on kiinnostunut tarinateatterista ja hurmaantuu arjen tarinoista harva se päivä.

Tietoa blogista:

Tule nähdyksi -blogissa julkaistaan kuukausittain hankkeen toteuttajien kirjoituksia soveltavan teatterin merkityksestä nuorisotyössä ja nuorten elämän solmukohtien avaamisessa.