”Kun sanomisiaan ei pidä puolustella” – kokemuksia työpajaan osallistuneelta nuorelta

Lämpötilamittari näyttää kirpeää miinusta ja hengitysilma höyrystyy suun eteen. Puiden oksilla lumi on laskeutunut kauniiksi verhoksi. On aikainen aamu, kun hankehenkilöstömme saapuu Tampereen Kulttuuritalo Laikun eteen. Alkamassa on ”Näyttämöllä kaikki on mahdollista” -koulutuspäivä, johon iloksemme olemme saaneet mukaan yhtenä puhujana erään nuoren kertomaan omista kokemuksistaan hankkeen soveltavan teatterin työpajoista. Henkilötietosyistä emme julkaise nuoren nimeä. 

Aamun ohjelma on saatu pidettyä ja väki palaa takaisin ruokatauolta. Sali hiljenee, Vamoksen hankevastaava Mari Sandell ja nuori ovat istuutuneet yleisön eteen mukavan näköisiin nojatuoleihin. Tunnelma on odottava, mutta rento. 

Alkuun Sandell pyytää nuorta esittelemään itsensä. Nuori vastaa ja kommentoi huumorilla omaa vastaustaan. Sali nauraa. Tunnelma on iloinen.

Nuori kertoo, että on osallistunut työpajoihin, joita pidettiin neljä kertaa kolme tuntia aina kerrallaan. Häneltä itseltään löytyy teatteritaustaa, mutta työpajoihin osallistuminen ei vaadi sitä. Kaikki ovat tervetulleita. Nuori itse löysi mukaan toimintaan Vamoksen kautta.

”Mistä asiasta tykkäsit erityisesti työpajoissa?” Mari kysyy.

”Monesta eri asiasta”, vastaa nuori. ”Pidin ylipäätänsä tunnelmasta ja siitä yhteishengestä, joka koko ryhmässä oli, niin osallistujien kuin näyttelijöiden kanssa”. 

Myös työpajoissa toteutetut paritehtävät näyttelijöiden ja nuorten kesken olivat nuorelle mieluisia: “Tykkäsin siitä, että työpajoissa sai halutessaan tehdä töitä koko ajan saman näyttelijän kanssa”, nuori kertoo. 

Hän pitää myös tärkeänä sitä, että työpajat olivat sekoitus erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, sillä jompikumpi työskentelymuoto voi olla hankalampaa toiselle ja mieluisampaa toiselle. Tämä mahdollisti myös sen, että sai valita, mitä asioita halusi jakaa oman parinsa kanssa ja mitä koko ryhmän kanssa. “Päivät olivat tosi intensiivisiä ja pitkiä, mutta hyvällä tavalla”, nuori kertoo ja jatkaa; “Tunsin, että työpajoissa sai kertoa asioita ilman, että sua tuomitaan, sillä tavalla neutraalisti”.

”Omilla valinnoilla on merkitystä”

Salissa yleisö on keskittynyt kuuntelemaan nuoren ja Mari Sandellin vuoropuhelua. Ulkona pakkanen loistaa kuvioina ikkunalasien pinnoissa. ”Mitä kommentteja teille syntyi ryhmän kesken työpajoista?” Sandell jatkaa keskustelua.

“Muistan, että ekalla kerralla joku kysyi, että esiinnytäänkö täällä ja siihen vastattiin, että ei esiinnytä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Mä pidin siitä“, nuori vastaa ja jatkaa: “Ehkä yksi asia, mitä itse pidän tosi tärkeänä on se, että opin kuuntelemaan itseäni. Mulla on ollut sellainen ajatus, että mulla itselläni ei oo mitään päätäntävaltaa, vaan että elämä vie johonkin suuntaan. Sellaisesta tulee voimaton olo. Kun sain ekojen joukossa valita työpajoissa itselleni parin, tein valinnan intuition avulla. Jälkikäteen mietin, että tein valinnan ja että tilanne olisi voinut mennä eri lailla, jos en olisi itse valintaa tehnyt”.

Taiteen edessä on mahdollisuus olla osaava ja intohimoinen

Kun yleisön joukosta hanketyöntekijä Jaana Taskinen kysyy, että miltä työpajoissa käytetyt tarinateatteriesitykset tuntuivat, nuori miettii hetken ja vastaa: “Tuntui, että näyttelijät saivat hyvin kiinni siitä, mitä yritit sanoa ja että sun ei tarvinnut puolustella sanomisiasi, vaan kaikki otettiin neutraalisti ja positiivisesti vastaan. Joskus itsensä ulkoistaminen on hyvä keino käsitellä asioita. Mä esimerkiksi koen olevani aika empaattinen ihminen, mutta kun kyseessä on minä itse, niin en ookkaan enää empaattinen, mä luulen, että se on aika yleistä ihmisillä”.

“Työpajoissa päästiin kokeilemaan itsemyötätuntoa eri tavalla”, Mari Sandell kertoo yleisölle.

“Tottakai oli myös vaikea katsoa niitä esityksiä, varsinkin, jos aiheet oli herkkiä, koska se on omanlaistaan käsittelemistä vaikean aiheen kanssa mun mielestä”, nuori lisää ja jatkaa: “Mutta jos tai kun sen kokee vaikeena kattoo, niin ehkä sen voisi ajatella niin, että se on hyvä, koska se tarkoittaa, että ollaan oikealla asialla”.

”Entä tuntuiko joku haastavalta?” Sandell kysyy.

“Teatteritaustani takia itse harjoitteet eivät tuntuneet mulle vaikealta. Mä oon aina tiennyt, että tykkään teatterista ja työpajoissa pääsin näkemään itsestäni itsevarman puolen. Taiteen edessä tuli osaava ja intohimoinen olo. Mutta vaikeinta oli ehkä työpajojen loppu. Mä koin syyllisyyttä siitä, että kiinnyn liikaa kaikkeen, mutta kun vikalla kerralla huomasin, että jotkut muutkin on liikuttuneita työpajojen lopusta, niin huomasin, että ollaan erilaisia ihmisiä, että jotkut on sellaisia, jotka kiintyy helpommin ja on herkempiä ja että se on ihanaa”.

“Se on tosi ymmärrettävää, että asioihin kiintyy ja saa tuntea haikeutta, kun joku päättyy”, Mari kommentoi ja kysyy vielä: “Ja sitten on mahdollista miettiä myös jatkosuunnitelmia, että onko sulla suunnitelmia tulla mahdollisesti esimerkiksi uudestaan?”

Nuori katsoo Maria. Salissa tunnelma on positiivisen odottava. Hän hymyilee ja vastaa: “Tässähän mä oon”.

Koko hankehenkilöstömme kiittää suuresti osallistunutta nuorta arvokkaasta ja inspiroivasta omien kokemusten ja ajatuksien jakamisesta koulutuspäivässämme!

Tietoa kirjoittajasta:

Paula Kovanen on koulutukseltaan kulttuurituottaja ja kohta valmistuva teatteri-ilmaisun ohjaaja. Kovanen työskentelee Q-teatterin yleisötyön tuottajana. Tule nähdyksi -hankkeessa hän toimii projektikoordinaattorina.

Tietoa blogista:

Tule nähdyksi -blogissa julkaistaan kuukausittain hankkeen toteuttajien kirjoituksia soveltavan teatterin merkityksestä nuorisotyössä ja nuorten elämän solmukohtien avaamisessa.